Hyvin järjestelty siivouskaappi tekee siivoamiseen ryhtymisestä hieman helpompaa. Kun siivouskaapin järjestys on toimiva, pysyy kaappikin paremmin järjestyksessä.
Tähän alkuun voisin kertoa, että itselleni siivous on välineurheilua: hyvät ja oikeanlaiset välineet innostavat siivoamaan. Itselleni siivousvälineitä on kertynyt melko paljon töideni puolesta. Olen onnekas, kun olen saanut pyhittää yhden kaapin kokonaan niille. Olen kuitenkin asunut myös asunnossa, jossa siivouskaapin virkaa toimitti yksi hylly, ja imuria säilytettiin lattialla. Siivouskaappeja ja koteja on siis erilaisia, tässä postauksessa esittelen meidän tämän hetkisen siivouskaappimme sekä kerron, mitä sieltä siivouskaapista olisi hyvä löytyä.
Mitä siivouskaapista tulisi löytyä?
Siivouskaapin sisältö määräytyy totta kai asuttavan kodin, mutta myös omien siivoustapojen ja -rutiinien mukaan. Alla kerron omat suosikkini!
Siivousaineet
Toinen karsii siivousvälineissä, toinen siivousaineissa. Itse pärjään normaaleissa siivouksissa kahdella pesuaineella: yksi yleispuhdistusaine, joka käy myös lattian- ja ikkunoidenpesuun, sekä yksi pesuaine kylppäriin ja vessaan. Näiden lisäksi käytössä on toisinaan myös kalkkia hyvin irrottava aine. Mikäli siivousaineita aikoo säilyttää siivouskaapissa, on otettava turvallisuusnäkökulma huomioon: etenkin lapsiperheessä pesuainepullot on säilytettävä lasten ulottumattomissa, eli siivouskaapin ylähyllyllä tai lukollisessa kaapissa.
Mikrokuituliinat
Tärkein siivousväline itselleni on jokaiseen kohteeseen oma värikoodattu
mikrokuituliina. Sinin liinat tunnistaa värin lisäksi myös ripustuslenkissä lukevasta nimestä, joten liinan käyttökohteen tietää myös värikoodaukseen tottumaton. Itse pidän liinojen pystyviikkauksesta, jolloin kaikki liinat ovat selkeästi esillä.
Pölyjen pyyhintään
Mikrokuituliina riittää usein pölyjen pyyhintään, mutta korkeammalla oleviin paikkoihin (sekä muutenkin tekemään pölyjen pyyhkimisestä mukavampaa) voi olla hyvä hankkia jokin pidempään varteen liitettävä väline - suosikkini on
pölypampula. Myös
pölymiekka on osoittautunut käteväksi kapeita rakoja ja kaappien päällisiä pyyhkiessä.
Kylpyhuoneen- ja saunanpesuvälineet
Kylpyhuoneen ja saunan pesua varten kannattaa hankkia jokin harja tai pesin: oma suosikkini on varteen liitettävä
kylpyhuonepesin sekä
kylppärisieni, jolla saa lasiovesta sekä hanasta tehokkaasti kalkin irrotettua. Saunan pesussa suosin kotona
laudepesuria. Toisinaan kaipaan kylpyhuoneen pesussa harjaa, silloin tartun yleensä
pesuharjaan tai
jynssäriin. Lisäksi lattiakaivon puhdistukseen on hyvä olla olemassa vanha tiskiharja tai pidempivartinen
lattiakaivoharja. Kylpyhuoneen lattioiden kuivaamista varten tarvitaan esimerkiksi
pikakuivain.
[caption id="attachment_141190" align="aligncenter" width="1024"]
Saunan ja kylpyhuoneen pesuun tarkoitetut välineet kannattaa säilyttää samassa paikassa, josta ne on helposti otettavissa käyttöön.[/caption]
Ikkunanpesuvälineet
Ikkunoiden pesuun riittää vallan mainiosti
ikkunoille tarkoitettu mikrokuituliina, mutta
ikkunanpesin tekee ainakin omasta mielestäni ikkunanpesusta mukavampaa. Yksi väline ikkunanpesussa, jota en voi kuitenkaan korostaa liikaa, on kunnollinen ja ehjä
ikkunalasta!
Lattioiden puhdistus
Lattioiden puhdistukseen kannattaa valita välineet omien mieltymysten ja lattiamateriaalien mukaan. Itse pidän eniten
monitoimimopista, johon liitän
laminaattipyyhkimen tai
mikrokuitumopin.
[caption id="attachment_141183" align="aligncenter" width="1024"]
Sinin teleskooppivarsi käy kaikkiin SINI-kiinnityksellä oleviin välineisiin, kuten esimerkiksi ovessa roikkuviin pölypampulaan, monitoimimoppiin sekä pölymiekkaan.[/caption]
Keittiön siivous
Keittiön siivoukseen sopivat esimerkiksi mikrokuituliinat sekä
erilaiset siivoussienet, tiskiharjoja unohtamatta. Säilytän keittiön kaapissa tiskiharjat (omat tiskeille sekä altaan pesulle) sekä erilaiset siivoussienet kattiloiden ja patojen pesua varten. Siivouskaapista löytyy vaihtovälineet.
WC:n siivous
WC:n siivousta varten tarvitaan
oma mikrokuituliina, myös
pikasiivousliinat käyvät. Lisäksi
wc-pöntölle harja (jota luonnollisesti säilytetään vessassa). Siivouskaapissa voikin sitten säilyttää
vaihtopäitä esimerkiksi wc-harjaan. Altaan pesua varten voi käyttää vanhaa tiskiharjaa.
[caption id="attachment_141178" align="aligncenter" width="1024"]
Nysväri on erinomainen apuväline tarkkaan työhön![/caption]
Muita tärkeitä
Pitkähiuksisena olen todennut
hiussiepparit sekä
lattiakaivosuodattimet todella hyödyllisiksi, sillä ne helpottavat lavuaarien ja lattiakaivojen siivousta huomattavasti. Myös
puhdistusterä on tärkeä väline siivouskaapissa, sillä puhdistaa sekä uuninluukkuun kiinni palaneen lian sekä ikkunoista maalitahrat. Myös tarpeeksi suuri
sinisanko on siivouskaapin kulmakiviä, sitä voi siivouksen lisäksi käyttää esimerkiksi pyykin liotukseen. Viimeisenä, muttei kuitenkaan vähäisimpänä, haluan mainita
nysvärin, jolla saa puhdistettua tarkasti pienet raot ja kolot.
[caption id="attachment_141179" align="aligncenter" width="1024"]
Korit pitävät tavarat järjestyksessä myös siivouskaapissa. Tässä korissa säilytetään kertakäyttöisiä siivousliinoja: kuivat-, kosteat- sekä desinfioivat pikasiivousliinat sekä erilaiset moppiliinat.[/caption]
Siivouskaapin järjestäminen
Nyt, kun on käyty läpi mitä siivouskaapista olisi hyvä löytyä, on aika järjestää ne paikoilleen. Siivousvälineiden järjestämistä helpottavat erilaiset laatikot ja korit sekä koukut ja kiinnikkeet.
Kuten myös muita kaappeja järjestellessä, kannattaa siivouskaapin järjestämiseenkin ottaa käytännöllisyys mukaan: eniten ja usein tarvittavat välineet sijoitetaan sopivalle korkeudelle ja etualalle, harvemmin käytettävät välineet puolestaan aivan ylös tai alas ja perälle. Mikäli omistat paljon sankoja tai ämpäreitä, kannattaa ne käyttää myös hyödyksi säilytyksessä. Yhdessä sangossa voi säilyttää vaikka ikkunanpesuvälineet, toisessa saunan- ja kylpyhuoneenpesuvälineet.
[caption id="attachment_141182" align="aligncenter" width="1024"]
Aivan ylös tai alas on hyvä sijoittaa harvemmin käytössä olevat välineet. Sankoja kannattaa käyttää säilytyksessä hyödyksi.[/caption]
[caption id="attachment_141191" align="aligncenter" width="1024"]
Välineripustimen avulla saat mopinvarret pois lattioilta sekä usein käytössä olevat siivousvälineet esille.[/caption]
SINI-varsi käy kaikkiin samalla päällä varusteltuihin välineisiin. Tämä säästää tilaa huomattavasti, kun pärjää yhdellä varrella. Sinillä on saatavilla käteviä tarrakiinnitteisiä
välineripustimia, joilla kaapin oven tai seinän saa käytettyä myös hyödyksi säilytyksessä.
Kaikkia välineitä ei kuitenkaan tarvitse säilyttää siivouskaapissa! Osan välineistä voi viedä valmiiksi sinne, missä niitä käytetään. Meillä esimerkiksi vessan lavuaarin ja keittiön lavuaarin pesuun tarkoitetut harjat löytyvät altaiden alakaapeista, pikasiivousliinapaketti vessankaapista, kostea moppiliinapaketti eteisen kaapista ja rikkalapiot eteisestä sekä kodinhoitohuoneesta. Kylpyhuoneesta puolestaan löytyy lattioiden kuivaamiseen pikakuivain. Tällä tavoin tilaa säästyy kaapista ja siivoaminen on nopeampaa aloittaa, kun tavarat ovat valmiina käyttökohteessa.
Minkälaisia siivouskaappeja teillä on?