Taijan siivousblogi: Joulutunnelmaa kotiin - Minkälainen joulusiivooja sinä olet?

Ihmisten erilaiset jouluperinteet ja -tottumukset kiinnostavat itseäni suuresti. On hauska huomata, miten erilaisia ihmisten joulu ja siihen valmistautumiset ovatkaan: joku hankkii lahjat jo alkuvuodesta, joku kiiruhtaa kauppaan aattona. Toisen joulupöytään imelletty perunalaatikko kuuluu ehdottomasti, toinen ei ole siitä kuullutkaan. 

Eroja on myös ihmisten joulusiivouksissa: joillekin joulu ei tule ilman perinteistä joulusiivousta, kun taas toisille se on vain siivous muiden joukossa. Joku laatii aikataulun ja tehtävälistan joulusiivouksen kunnialliseen suorittamiseen, toinen tekee kerralla hiki hatussa koko urakan päivä ennen joulua, ja kolmas siivoaa sen, mille näyttäisi olevan tarvetta.

Valmiiksi kosteat ikkunaliinat ovat käteviä jouluikkunapiirroksen siistimisessä sormenjäljistä sekä hutiviivoista.

Koska meillä siivotaan vähän kerrallaan pitkin viikkoa, taidetaan meillä tehdä tänäkin vuonna ihan tavallinen viikkosiivous pienissä osissa hieman ennen joulua: pölyjen pyyhintä, imurointi, lattioiden moppaus, vessan ja keittiön siivous. Näiden lisäksi myös sauna ja kylpyhuone pestään jouluksi. Tänä vuonna tein pesutilojen perusteellisen puhdistuksen jo marraskuun aikana, sillä joulukuussa on muutenkin niin paljon touhuamista. Ainiin, pesinpä myös uunin marraskuussa, kai senkin voi laskea joulusiivoukseksi?

Joulusiivoojana olen siis melko rento, en stressaa turhaan siitä (monesta muusta asiasta sitten senkin puolesta). Joulukuusen valossa pienet sotkutkaan eivät näy niin tarkasti 😉 Taidan siis joulunakin kuulua siihen ryhmään, joka siivoa sen, mille on tarvetta. Esimerkiksi mikro ja jääkaappikin on tullut tässä kuussa puhdistettua, koska rähmäkäpälänä onnistuin sotkemaan ne oikein kunnolla (aamupalan laitto ei mennyt aivan nappiin). Ehkäpä jokainen joulukuussa tehty siivous onkin osa joulusiivousta, vaikka sellaista ei ajattelisi tekevänsäkään? 

Joskus minäkin saan kuitenkin siivousinnostuspuuskia, viime kerralla tonttujumpan piristämänä hyödynsin sen ja pyyhin yläpölyt pitkästä, pitkästä aikaa. Teleskooppivarteen liitetty pölypampula on edelleen suosikkini niiden puhdistamiseen, ja nyt siitä hommasta ei tarvitse taas huolehtia vähään aikaan.

Meillä on innokkaiden lasten toimesta laitettu ensimmäiset joulukoristeet esille jo marraskuussa, ja nyt olemme joulukuun aikana kaivaneet lisää koristeita esiin. Lapsetkin ovat innoissaan auttamassa siivoamisessa, kun saavat sen jälkeen levittää kyntteliköt, minikuuset ja tontut paikoilleen. Joulukoristeet, kaiuttimesta soiva joulumusiikki sekä yhteinen tekeminen tuovatkin meille joulutunnelmaa.

Joulusiivoojia on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin, olisi hauska kuulla, minkälainen sinä olet?


-Taija

 

Back to blog